Framilla: Heli Seppelvirta
Framissa työskentelee yli sadassa organisaatiossa noin tuhat asiantuntijaa. Esittelemme heitä täällä uutisissa.
Nimesi, tittelisi ja organisaatiosi
Heli Seppelvirta, maakuntajohtaja, Etelä-Pohjanmaan liitto
Kuinka kauan olet työskennellyt Framissa?
Joulukuusta 2003 lähtien. Etelä-Pohjanmaan liitto oli ensimmäisiä vuokralaisia Framissa.
Onko toimistosi/työpisteesi vaihtunut Framissa? Jos niin kuinka usein ja miten?
Etelä-Pohjanmaan liiton tilat Framin C-osassa ovat olleet samat koko ajan. Toimiston sisällä on tehty uudistuksia ja työpisteet ovat vaihdelleet. Itse olen ollut viidessä työpisteessä. Pääministeri Sipilän SOTE- ja maakuntauudistuksen aikaan liiton tiloihin mahdutettiin oman henkilöstön lisäksi myös uudistuksen valmistelijat. Tuolloin väkeä oli paljon, ja monissa huoneissa oli tällöin tupla- tai triplamiehitys.
Kuvaile työtäsi. Millaisia tehtäviä siihen kuuluu?
Etelä-Pohjanmaan liitto on aluekehitysviranomainen. Tämä tarkoittaa rahoittajaviranomaisen, alueiden käytön ja liikenteen, kansainvälistymisen, tietotuotannon ja tilannekuvan sekä kulttuurin tehtäviä. Johdan tätä toimistoa ja monia verkostoja, kuten maakunnan liiton rooliin kuuluu. Itse vastaan suurelta osin suhdetoiminnasta, niin maakunnan sisällä kuin ulkopuolella, sekä alueen edunvalvonnasta.
Kuinka paljon työskentelet toimistolla vai suositko etätyötä?
Työskentelen melko paljon toimistolla tai kentällä. Aika harvoin nykypäivänä on mahdollista pitää etätyöpäivää.
Mikä on parasta työssäsi/työyhteisössäsi?
Parasta työssäni on mielenkiintoinen sisältö ja hyvät työkaverit. Pidän todella kovasti työstäni, jossa saan viedä Etelä-Pohjanmaan asioita eteenpäin ja kehittää maakuntaa. Työyhteisössäni on mahtava meininki: iloa, reiluutta ja rohkeutta!
Mikä on parasta Framissa?
Hyvä sijainti, toimivat ja terveet tilat. Lisäksi on huippua, kun monet sidosryhmistämme ovat saman katon alla. Bonusta tulee myös auditorioista ja kokoustiloista, joita kuntayhtymänä tarvitsemme aika paljon.
Lisätietoa Helin työpaikasta: https://epliitto.fi/